Matkaohjelma:
Ke 16.7.2025
Lähtö oheisen aikataulun mukaan kohti Lounais-Suomen rannikkoa. Ajamme Jyväskylän ja Tampereen kautta Huittisiin, jossa on ruokailumahdollisuus. Huittisista jatkamme Euran kautta Kustaviin ja sieltä edelleen lautalla Brändöhön. Illalla majoitumme Brändön saaristossa hotelli Gullvivanin huoneisiin. Majoittumisen jälkeen on oiva mahdollisuus nauttia kauniista saaristomiljööstä esimerkiksi iltakävelyn muodossa.
To 17.7.2025
Aamiainen tarjoillaan hotellin ravintolassa. Lähdemme aamuvarhain hotellilta, sillä saaristolautta lähtee Brändöstä klo 8.05 Hummelvikiin, Manner-Ahvenanmaan puolelle. Ahvenanmaan pääsaarelle saavumme klo 10.40 ja jatkamme matkaa opastetulla Ahvenanmaan
maaseudun kiertoajelulla. Kierroksen aikana näemme mm. Bomarsundin linnoituksen ja ajamme Kastelholman linnan alueen kautta. Matkalla pysähdymme kahvitauolle, jolloin on mahdollisuus nauttia kahvin kera kuuluisaa Ahvenanmaan pannukakkua. Maaseutukiertoajelu päättyy ”tuhansien lehmusten kaupunkiin” Maarianhaminaan, johon tutustumme kiertoajelun
puitteissa. Iltapäivällä n. klo 16.00 majoitumme Maarianhaminan keskustassa sijaitsevaan hotelli Cikadaan (hotellin pihalla uima-allas). Illalla voi vielä tutustua omatoimisesti Maarianhaminaan.
Pe 18.7.2025
Aamiaisen jälkeen on aikaa käydä esim. ostoksilla. Vaihtoehtoisesti on myös mahdollisuus käydä hotellin lähellä sijaitsevassa Merenkulkumuseossa ja Purjealus Pommernissa. Museossa on useita vuorovaikutteisia näyttelykohteita sekä mahdollisuus löytää uusia ja erilaisia näkökulmia merenkulkuun, historiaan ja kulttuuriperintöön. Samalla pääsylipulla (omakustanteinen) voi vierailla sekä Pommernissa että Merenkulkumuseossa. Lähdemme hotellilta klo 12.00 ja siirrymme bussilla Länsisatamaan. Viking Linen Grace -laiva lähtee klo 14.25 kohti Turkua. Laiva saapuu Turkuun klo 19.50, jonka jälkeen jatkamme bussilla matkaa. Kotipaikkakunnille
saavumme aamuyöllä.
Hinta:
415 € / hlö
325 € / lapsi alle 16 v. lisävuoteella, kahden aikuisen kanssa samassa huoneessa.
Hintaan sis.:
* bussimatkat em. ohjelman mukaan
* lautta- ja laivamatkat kansipaikoin
* majoitus 2-hengen huoneissa Gullvivanissa ja Cikadassa
* aamiaiset hotelleissa
* opastettu Ahvenanmaan kiertoajelu
Lisämaksusta:
* 1-hengen huoneen lisämaksu 60 €
Lähtöajat:
klo 5.30 Nilsiä linja-autoasema
klo 6.00 Siilinjärvi linja-autoasema
klo 6.30 Kuopio Matkakeskus, laituri 9
klo 7.15 Suonenjoki linja-autoasema
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
LINJA-AUTOLIIKE E. AHONEN Puh. (017) 3686 800
tai lal.ahonen@eahonen.com
Vastuullinen matkanjärjestäjä: Kuopion Tila-Auto Oy (0894/04/mj)