Matkaohjelma:
Ti 22.7.2025
Lähtö oheisen aikataulun mukaan kohti Riihivuorea. Menomatkalla pidämme kahvi-/ruokatauon
Hankamäen Jari-Pekassa klo 12:40-13:30. Saavumme Riihivuorelle klo 14:30, esitys alkaa klo 15:00.
Diandra on huikeaääninen Suomalais-chileläinen laulaja. Diandra on tullut yleisölle tutuksi Idols-voittonsa lisäksi myös Tähdet, tähdet ja The Voice Kids -ohjelmasta. Elämäni Biisi ohjelmassa hän on viihdyttänyt tähtiartistina yleisöä jo kuusi tuotantokautta. TV-esiintymisten,
kahden soololevyn ja joululaulu-albumin lisäksi Diandran upeaa ääntä on kuultu myös mm. Mikael Gabrielin, Uniikin sekä Cheekin hittisingleillä. Artistiuran lisäksi Diandra on näytellyt musikaaleissa, tehnyt roolin Uusi päivä tv-sarjassa, sekä tehnyt dubbauksia lukuisiin
animaatioelokuviin, kuten ”Encanto”, ”Smurffit”, ”Ice Age” ja viimeisimpänä ”Muumiot”.
Diandra on tunnettu energisenä kestosuosikkina keikkalavoilla. Tällä hetkellä artisti keikkailee jälleen aktiivisesti, lähes ennätystahdilla. Pelkästään Facebookissa ja Instagramissa hänellä on yhteensä yli 150 tuhatta seuraajaa. Hänen kappaleensa ovat soineet niin Spotifyssa, kuin YouTubessakin yhteensä useita kymmeniä miljoonia kertoja.
Esityksen jälkeen lähdemme kotimatkalle ja pidämme matkalla virkistävän tauon.
Hinta: 80 € / hlö
Hintaan sis.:
* kuljetus Kuopion Tila-auton tilausajobussilla
*lippu esitykseen
Lähtöajat:
Nilsiä, bussipysäkki klo 10:15
Siilinjärvi, linja-autoasema klo 10:45
Kuopio, matkakeskus klo 11:15
Pitkälahden ABC klo 11:30
Suonenjoki, Koskelo klo 12:10
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
LINJA-AUTOLIIKE E. AHONEN
Puh. 017-3686 800
lal.ahonen@eahonen.com
www.eahonen.com
Vastuullinen matkanjärjestäjä: Kuopion Tila-Auto Oy (0894/04/mj)