Matkaohjelma:
La 3.10.26
Lähtö oheisen aikataulun mukaan kohti Savonlinnaa. Lounas Ravintola ja Kahvila Reilussa klo
11:15-12:30 jonka jälkeen siirtyminen teatterille missä alkaa musiikkikomedia YHTÄNÄ ILTANA klo 13:00.
” Yhtenä iltana -näytelmä kertoo Lauran ja hänen uusien naapureidensa tarinan siitä, että
omituisuuksistaan huolimatta, lopulta ”kaikki tahtoo rakastaa”.
Lähihoitaja Laura muuttaa äitinsä nuoruuden maisemiin ja alkaa etsiä tuntemattomaksi jäänyttä
isäänsä. Uudessa taloyhtiössä asuu toinen toistaan kummallisempia ihmisiä: yli-innokas
taloyhtiön puheenjohtaja, jolle kierrätys ja yhtiökokoukset ovat elämän suola,
kofeiiniaddiktoitunut pastori, joka kipuilee omien perhesuhteittensa kanssa, puolihullu, mutta
hurmaava hortonomi, yhteiskunnan normeja vastaan taisteleva nuori mies sekä vanha kiukkuinen
leskiukko, joka lukee Aku Ankkoja päivät pitkät. Autotallissa treenaa bändi, joka on lähdössä
keikalle heti kun keksii bändille nimen, mitä on mietitty jo vuosikymmeniä. Pihalla pyörii myös
lapsilauma, joista yksi vaikuttaa oudon surulliselta.
Vastaus elämän haasteisiin saattaa löytyä yllättävän läheltä, kun uskaltaa hymyillä roskakatoksen
reunalla vastaan tulevalle naapurille ja kuunnella mitä tällä on sydämellään. Näytelmän teemoina
ovat ystävyys, rakkaus ja se, miten oma perhe voi lopulta rakentua erilaisista palikoista, kuin alun
perin oli kuvitellut. Näytelmässä on paljon hersyvää huumoria, mutta myös koskettavia hetkiä
perheen ja rakkauden etsimisestä.
Musiikkina kuullaan Hectorin rakastetuimpia lauluja livebändin säestyksellä.”
Lähtö kotimatkalle esityksen jälkeen. Saapuminen kotipaikkakunnille n. klo 17:45-19:00.
Hinta: 98 € / hlö
Hintaan sis.:
* bussimatkat em. ohjelman mukaan
* lippu esitykseen YHTENÄ ILTANA
* lounas noutopöydästä
Lähtöajat:
klo 7:30 Nilsiä, Tokmannin pysäkki
klo 8:00 Siilinjärven linja-autoasema
klo 8:30 Kuopio Matkakeskus, laituri 9
klo 8:45 Pitkälahden ABC, piha
klo 9:20 Leppävirta, Unnukka
klo 9:45 Varkauden ABC (tauko 15 min)
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
LINJA-AUTOLIIKE E. AHONEN
Puh. 017-3686 800 tai
lal.ahonen@eahonen.com
www.eahonen.com
Matkan vastuullinen järjestäjä:
Kuopion Tila-Auto oy (0894/04/mj)
